Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Sopiva liikunnan määrä

Liikuntasuositukset ovat yleistason suosituksia, joista voidaan tarkastella ns. perusliikunnan tarvetta.

Yleisenä terveysliikunnan suosituksena kehotetaan, että aikuisten tulisi liikkua kohtalaisesti rasittavalla teholla vähintään 30 minuuttia päivittäin. Viikoittainen liikunta-annos tulisi sisältää sekä kestävyysliikuntaa että lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa.
Jotta harjoittelu voi olla tuloksellista, sen on oltava suunnitelmallista. Suunnitelmallisuus mahdollistaa riittävän monipuolisuuden, rasituksen maltillisen lisääntymisen ja tarvittavan palautumisen kautta syntyvän kunnon kehittymisen.

Treenaa säännöllisesti

Kunto nousee säännöllisen ja pitkäjänteisen harjoittelun seurauksena, mutta se ei pysy yllä ilman viikoittaisia harjoituskertoja. Jotta kehitys on mahdollista, harjoittelun on oltava säännöllistä ja nousujohteista. Säännöllisesti tehdyt, vaihtelevat harjoitukset muodostavat harjoittelun periaatteen. Jatkuvan kehityksen takaamiseksi elimistöltä vaaditaan hieman enemmän kuin mihin se on tottunut. Harjoitusten ei aina tarvitse olla kovempia, ajallisesti pidempiä, tai raskaampia kuin ennen. Kehon ylikuormittamiseksi riittää, että tarjoat kehollesi jotain, johon se ei ole hetkeen tottunut.
Vaikka kuntoa kehittävän harjoittelun peruspilarina on ylikuormittaminen, eivät kaikki harjoitukset voi olla ylikuormittavia. Hyvänä ohjesääntönä voi pitää yhtä tai kahta ylikuormittavaa harjoitusta viikossa. Muiden harjoitusten tulisi olla luonteeltaan kuntoa ylläpitäviä tai huoltavia harjoitteita.

Suuntaviivoja viikoittaisesta harjoitusmäärästä:

HARJOITUSMÄÄRÄ   

VAIKUTUS

1 x viikossa

Toimii liikuntaa aloitettaessa

2 x viikossa

Ylläpitää saavutettuja terveysliikunnan tuloksia

3 x viikossa

Kehittää kuntoa

4-7 x viikossa

Mahdollistaa merkittävän kehityksen

 

Viikoittainen liikunta-annos tulisi sisältää sekä kestävyysliikuntaa että lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa.Viikoittainen liikunta-annos tulisi sisältää sekä kestävyysliikuntaa että lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?